perjantaina, tammikuuta 13

Kun lintu villasukat sai

 

Lapsella välähtää ja ajatus liikkuu liukkaasti. Sain sen tänään todeta.




Jerre kantoi  vanhan, matonkude ympyrästä tehdyn linnun raakileen eteeni. Kysäisin, että laitetaanko linnulle jalat ja kun Jerre nyökytteli innokkaasti, niin päätin sitä vähän jatkojalostaa.
Jalat syntyivät villalankaa punomalla ja muodostunut punos kiinnitettiin vatsan alle.

No, sitten kun roikottelin yks jalkaista ilmassa, niin 2,5 totesi, että - Linnulla on villasukka-,  ipana tipautti lauseen heti.




Kun molemmat jalat olivat asiallisesti paikoillaan, poika kaipaili siipiä.
Mistähän ne tähän hätään saisi ja nopeasti.
Talouspaperi sai riittää siipien virkaa hoitamaan ja hyvin ne toimivatkin. Lepattivat hauskasti, kun lintua lennätettiin ylös alas.




Lapsen mielikuvitus on rajaton.
Olisin laittanut linnulle silmätkin, mutta Jerre oli sitä mieltä, ettei silmiä, kun sillä on jo.

Lintu oli sitten välipalalla mukana ja haukkasi aina ensimmäisen palan.
Lopulta kummankin kupu oli täynnä, niin linnun kuin pojan, se tuli todettua, kun masuja kokeilin.


Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kyllä lapset ovat suloisinta maailmassa mitä voi olla! Lapsilla tosiaan on ihan älyttömän hurja mielikuvitus. Mihin se kaikki luovuus ja innovatiivisuus katoaa, kun ihminen tulee aikuiseksi?!:)

    VastaaPoista
  2. Sanos se, sitä sopii pohtia. Voi kun voitaisiin säilyttää se pieni leikkivä ja utelias lapsi sisällä aina.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Tuli niin elävästi mieleen omien lasten oivalluksia kun olivat pieniä.
    Muistan että niin monesti sai hämmästellä sitä mielikuvituksen rikkautta.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset elvyyttävät myös jo hieman jämähtäneen luovuuden.
      Olen saanut paljon virtaa tuosta pikkuisesta lapselapsesta.

      Poista