keskiviikkona, marraskuuta 2

Salaperäistä



Metsän tuoksua, syviä varjoja, se lähenee, salaperäinen taika.


Jouluun liittyy omissa muistoissa outoa mystisyyttä, siinä on ripaus taikaa.
Pidän hämyisestä valosta, syvistä varjoista ja täyteläisistä väreistä, joita lepattava kynttilänliekki valaisee. Näistä aineksista haluaisin jouluni rakentuvan.


Taikametsän puiden naava yltää maahan asti. 

Tähän aikaan pitäisi olla jo lumi maassa ja puiden oksilla, sekä pikku pakkanen. Lumi narskuu mukavasti pakkassäällä askelten alla.

Kuutamohiihto marraskuulla on ihan erilaista, kun kevät puolen hangilla.



Oksien välistä loistaa kuutamoyö, siellä liikkuu outoa väkeä.

Joulun alla liikkui tonttuja ja muita olentoja. Niiden kasvot saattoi joskus välähdyksen omaisesti nähdä ikkunassa.

Säikähdin lapsuudessa ikkunasta näkyviä partaisia kasvoja, sain elinikäisen trauman.




Vuosiin en ole valmistautunut jouluun, en ainakaan näin aikaisin. Nyt rakennan pala palalta omaa joulua, ehkä erilaista kuin ennen.




Nyt voin luoda oman salaperäisen metsän, joka päivänvalossa näyttäytyy harmittona, eikä yhtään niin salaperäisenä.
Odotahan kun ilta saapuu ja varjot liikkuu, luoden outoja kuvaelmia.

3 kommenttia:

  1. Olipa ihanan salainen,varjopostaus.
    Sinulla on tuota luovuuden taitoa!♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riitta Sinikka ja Sylvi;)
    Joskus täytyy yrittää olla niin "salaperäinen";)

    VastaaPoista