tiistaina, marraskuuta 8

Norsu loi nahkansa


Norsu on pyörinyt missä milloinkin ja tahdoin antaa sille uuden elämän, se oli sen ansainnut. Jossain matkan varrella oli menettänyt molemmat syöksyhampaansakin.

Tämä voisi olla vaikkapa onnea tuottava valkoinen norsu.
Kaakkois-Aasiassa albiinonorsu oli myös pyhä eläin, jota ei saanut käyttää työn tekoon.


 

Aluksi liimasin valkoista talouspaperia pintaan ja paikoitellen aika ohuesti, joten alkuperäinen väri kuultaa alta. Liima oli niin juoksevaa, että sitä saattoi levittää siveltimellä. Hieman  liimaa norsun nahkaan ja sitten siveltimen avulla paperia pintaan.




Postimerkkejä ja muita kuvia valkoisen päälle, jossain vaiheessa käytin myös mustaa tussia. Seuraavaksi oli vuorossa kakkupaperi koristelu ja loppusilauksena hieman kiiltävää.






Monta vaihetta sai norsu kokea ennenkuin oli tässä asussa, mutta voihan olla, että vielä tästäkin muuttuu.

Se näissä liimaus jutuissa on hauskaa, kun niitä voi jatkaa ja jatkaa. Kerrokset paksunee ja loputulos myös.

2 kommenttia: