keskiviikkona, heinäkuuta 13

Valmista, suunnitteilla, mietinnässä


En tiedä mitä eroa on suunnittelulla ja mietinnällä. Onko suunnittelu astetta pitemmällä, näin oletan.
Nyt on ollut pari päivää niin sateista, että noita ulkojuttuja ei ole oikein haluttanut väkertää. Tänään aurinko näyttäytyi, tuulee (pysyy itikat loitolla) ja on sopivan lämmintä, ei liian tukalaa. Nyt siis sormet syyhyää päästä niidein suunnitelmien kimppuun ja samalla miettiä uusia, siinähän se ero noiden asioiden välillä tuli.

Tuoli riisuttiin kaikesta ylimääräisistä, jäi pelkkä ranka, jota täytyy vielä hieman "puhdistaa".



Nakkasin verkon tuohon päälle, mutta tuskin jää. Jostain pihan kätköistä pitäisi löytyä ruosteista piikkilankaa. Ehkpä siihen tulee sitten jonkin sortin luonnon pehmusteet.




Tuolista paljastuu kuoren alta kaunista ruostetta, mutta siihen menee tietenkin aikaa. Voisikohan tuota prosessia nopeuttaa. Ainakin niistä osista mitkä ovat olleet säiden armoilla, musta kuori oikein kesii pinnalta.
Tätä täytyy tänään hieman kehitellä.




Nämä kivikilluttimet kuuluvat tuohon pihatoteemiin, josta aiemmin postailin. En laita valmiin toteemin kuvaa, sillä se löytyy puutarhablogistani tuossa sivupalkissa.




Naru  kesii hauskasti seitissä, saa nähdä miten kestävää lajia on. Narujen antaessa säille periksi, laitetaan tilalle jotain muuta ja työ saa samalla uutta ilmettä, jatkuva prosessi.






Pienoinen kasa valmista ruostetta. Yksi näistä lähtee tänään toteemin seuraksi, muut ovat mietinnän alla. Tuo pyöreä reikäkupu liittyy viemäriin. Pidän tuosta ja se on minulle oikea aarre, löytyisipä jostain jotain vastaavaa.

Siinäpä sitä olisi pienoista puuhastelua päivien ratoksi ja iltojen iloksi.


2 kommenttia:

  1. Kiitos kun tulit Männikölle lukijaaksi. Sinulla on mielenkiintoiset sivut. En ole ennen ruostetta noin tutkinut taiteena. Mutta olet onnistunut. Jämähdyin oikein miettimään, tätä taiteenlajia. Sain ideoita ja uusia tuulia Männikölle :)

    VastaaPoista
  2. Oi täällähän on paljon kivaa suunitteilla.
    En olekaan täällä ennen käynyt.
    Täytyypä liittyä lukijaksi.

    VastaaPoista